Kurdielokuvien tarinat valtaavat valkokankaat – mukana Yılmaz Güneyn legendaarinen Yol

Elokuvajuhlien ohjelmisto tulee vuosittain kurottamaan määrätietoisesti myös elokuvafestivaaleja yleisesti hallitsevien angloamerikkalaisen ja eurooppalaisen elokuvan tuolle puolen.

Tänä vuonna syvennymme kurdielokuviin: näytössarjan keskushahmo on Yılmaz Güney (1937-1984), jonka poliittisesta vankeudesta käsin yhdessä ohjaaja Şerif Görenin (1944-2024) kanssa toteuttama Yol (Tie, 1982) voitti ilmestyessään Kultaisen palmun. Turkissa vuoteen 1999 asti kielletty elokuva nähdään Taidekaupungissa vuoden 2017 Cannesin elokuvajuhlille valmisteltuna Güneyn kuolinvuoteellaan esittämien toiveiden mukaan täydennettynä versiona.

Tätä Suomen-ensiesitystä esittelemään saapuu elokuvan tuottaja ja Güneyn läheinen yhteistyökumppani Donat F. Keusch: hän tuo mukanaan myös esittelyn yhteydessä näytettävän Güneyn elokuvia ja uraa käsittelevän lyhyen tv-dokumentin.

Sarjassa nähdään lisäksi valtaosin Suomen-ensiesityksinä useita uudempia eri lajityyppien elokuvia eri puolelta Kurdistania. Yhtä näistä, Koillis-Turkin Karsissa kuvattua dokumenttielokuvaa Brothers of Silence (2017) on kutsuttu esittelemään sen ohjaaja, kuvataiteilija Taylan Mintaş yhdessä elokuvan tuottaneen veljensä, Suomeen asettuneiden kansainvälisten elokuvantekijöiden tukemiseksi vuonna 2018 perustettua Academy of Moving People and Images -hanketta luotsaavan elokuvaohjaaja Erol Mintaşin kanssa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top