Viiden päivän ajan viidessä esityspaikassa yli 60 elokuvanäytöstä

Mänttä-Vilppulassa järjestetään ensimmäiset Taidekaupungin elokuvajuhlat lokakuussa, 15.-19.10.2025. Ohjelmistoon on valittu runsas kattaus uutta ja vanhaa elokuvaa. Elokuvia nähdään Mäntässä Kino Säde -teatterissa, Bio Säde -teatterin saleissa, Pekilolla ja Serlachius Kartanon Kivijärvi-salissa sekä Kolhon Kuva-Torpassa. Lisäksi yksi erikoisnäytös nähdään Vilppulan kirkossa.

Festivaaliohjelmistosta noin kolmannes on filmielokuvia, sekä 35mm että 16mm kopioita. Mukana on useita harvoin nähtyjä arkistojen aarteita.

Filmiohjelmiston sydämen muodostaa genre-sarja, festivaalin taiteellisen johtajan Anssi Mänttärin luoma kahdeksan lajityypin tai teeman kokonaisuus. Näitä ovat: western, musikaali, melodraama, film noir, komedia, jazz, alkoholi ja Shakespeare. Jokaisesta genrestä nähdään festivaalilla yksi elokuva. Sarjasta tulee yksi festivaalin ohjelmiston pysyvistä elementeistä eli kahdeksan genren elokuvia nähdään siis myös tulevilla festivaaleilla.

Taidekaupungin elokuvajuhlien filmielokuvat näytetään Mäntän keskustassa vuonna 1919 avatussa Kino Säteessä – yhdessä Suomen vanhimmista elokuvateattereista. Teatteri oli pitkään jo käyttämättömänä, mutta festivaali-idean syntymisen jälkeen se on otettu jälleen käyttöön yleisön suureksi iloksi. Festivaalilla siellä nähdään siis filmielokuvaa aamusta myöhään iltaan.

Toinen elokuvajuhlien ohjelmiston kivijaloista on kuvataide – kuvataiteen ja elokuvan risteyskohdat, kuvataiteilijoiden ja elokuvan suhde sekä kuvataiteilijat elokuvissa.

Kuvataide-teeman yksi keskeisistä tekijöistä vuoden 2025 festivaalilla tulee olemaan vilppulalaislähtöinen kuvataiteilija Anssi Kasitonni. Näemme festivaaliviikon aikana laajan otoksen hänen elokuvateoksiaan sekä maailmanensi-iltana uunituoreen Sami Sänpäkkilän dokumentin Anssi Kasitonnin maailma – 8000: An Art Odyssey (2025).

Seuraa tiedotustamme – lisää tietoa ohjelmistosta on luvassa pian!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top